Jerry hieroi silmiään ja ravisteli päätään. Hän muisti hämärästi nähneensä kerran tämän tapaista unta. Hän yritti puhua, mutta huulet olivat kuin kontassa. Mr. Rivers hymähti kuin itsekseen:

— Tähän täytyy tottua.

Kauniiden uimapukutyttöjen kulkue jatkui. Vähitellen Jerry teki mielenkiintoisen havainnon: kaikki kulkueen tytöt olivat toistensa näköisiä. Mr. Rivers selitti viisaasti, että samannäköisyys Ovjohtui yleisestä standardista, josta ei ollut lupa poiketa.

Kulkueen toinen soittokunta ilmestyi nyt heidän kohdalleen, soitti jotakin Chopinin haikeata sävellystä marssin tahdissa, seurasi mustalla satiinilla verhottu kuorma-auto, jonka lavalla oli jättiläiskokoinen Raamattu. Auton kylkeen oli maalattu hopeisin kirjaimin seuraava julistus: Saatana raivostuu kuullessaan, että myymme nyt puolella hintaa uutta Raamatun käännöstä.

Jerry sulki silmänsä. Hänen mieleensä muistui elävästi äitinsä sanat: monet ihmiset uskovat Jumalaan, mutta Jumala ei usko moneenkaan ihmiseen.

Kulkueen loppupää alkoi lähestyä, sillä ihmisten suosionosoitukset ja vihellykset yltyivät. Viimeisenä marssi esiin kymmenen vaaleaksi värjättyä sisarta, jotka kantoivat päänsä yllä julistetta: Tämän mainoskulkueen ovat järjestäneet ja rahoittaneet seuraavat liikkeet ja yhtiöt…

Sitten seurasi pitkä luettelo eri liikkeiden ja yhtiöiden nimiä ja mainoksia ja lopuksi kaunis finaali: Ostakaa niistä liikkeistä, jotka tukevat kristillisyyttä!

Parin mailin pituinen autojono lähti hiljalleen liikkeelle. Mr. Rivers sanoi nyt yhdeksännen kerran:

— Tähän täytyy tottua. Nyt ei ollakaan vanhassa maassa. Vai mitä? Olet perin harvasanainen.

Jerry ahdisteli suutaan:

— Niinpä niin, eipä tietenkään. Mietin vain näitä taivaallisia markkinoita.

— Kovasti sinne ollaan menossa, mutta kukaan ei ole tullut takaisin, virkahti Mr. Rivers ja lisäsi hetken kuluttua: — Sittenhän nähdään, kun sinnekin saakka päästään…