Hän alkoi jo olla siinä iässä, jolloin mieheltä lähtee hiukset, hampaat ja turhat illuusiot. Hän säilytti ne kaikki ja antautui sanomalehtimieheksi. Äidin kuoltua isä joutui köyhäinkotiin, mutta siitä huolimatta Jere ei mennyt naimisiin. Hän oli nähnyt liian monta tapausta, jolloin kiihkeä nuorimies oli pyytänyt tyttären kättä ja saanutkin isän jalasta.
Jere Suomalainen toimi Päivän Sanomien ulkomaanosastolla. Koska hän oli luonteeltaan lukumies, hän joutui ottamaan osaa kahteen sotaan. Hän palveli uskollisesti pataljoonan keittiössä ja komppanian kirjurina, kuten ainakin lukumiehet, ja yleni korpraaliksi viikkoa ennen kotiuttamista. Rauhan tultua Päivän Sanomat lähetti hänet kirjeenvaihtajakseen Lontooseen. Vuotta myöhemmin hänet kutsuttiin takaisin, koska hän oli lähettänyt kirjeitä vain parille tuttavalleen. Hän oli sanomalehtimiehenä täysin tuntematon, aivan niin kuin monet kuuluisat kirjailijat. Mutta sitten hänet 'keksittiin'. Muuan lakitieteen professori, joka oli havainnut, että totuudenpuhumisella voi ansaita yhtä paljon rahaa kuin valehtelemisellakin, kiinnitti Jere Suomalaisen Totuuden Sanomaf-nimisen lehden päätoimittajaksi. Hänellä oli nyt vain yksi elämänusko ja yksi päämäärä: puhua totuutta. Totuuden Sanomat nautti paljastuksista ja kärsi painokanteista. Jere hoiti paljastukset ja lehden omistaja ja kustantaja paino-kanteet. Molempia miehiä vihattiin ja pelättiin.
Totuuden Sanomain levikki oli suuri, sillä ihmiset tunsivat uteliaisuutta totuutta kohtaan. Lehden ohjelmalauseina oli Arthur Schopenhauerin siivekäs lause "Totuus ei ole mikään portto, joka roikkuu niidenkin kaulassa, jotka eivät hänestä välitä", sekä lakitieteen professori Kolunovin oma mietelause "Minä ulvon totuutta".