— En oikein käsitä, mitä tarkoitat, vastasi Jere. — Olen ammatiltani kielten opettaja ja sanomalehtimies, eikä niistä kai ole puutetta Amerikassa.

— Ei, ei ole. Se on totta. Mutta sinä kai olet kuullut, että Amerikka on kaikessa maailman suurin, ja koska nyt tiedän, että sinä olet maailman suurin totuudenpuhuja, niin Setä Samppa ottaa sinut varmasti mielellään vastaan.

Jere mietti tuokion ja vastasi sitten syvämietteisesti:

— Olen henkeen ja vereen saakka suomalainen — niin kuin jo nimenikin sanoo. En voi jättää isänmaatani.

Mr. Rivers hymähti ylimielisesti:

— Ihmisen isänmaa on siellä, missä hän voi vapaasti puhua totuutta. Sinusta tulee hyvin äkkiä maailmankansalainen, kun vain muutat nimesi Jerry Finniksi. Osaatko sinä muuten engelskaa?

— Miltei yhtä hyvin kuin englantilaiset ja paremmin kuin amerikansuomalaiset, vastasi Jere hiukan ylpeästi, sillä hänen veressään oli jo lähes kaksituhatta promillea ja hän oli saavuttanut sen humalan asteen, jossa pieni kerskailun poikanen hyp-pelee kielenkärjellä.

— No sittenhän kaikki on okay, huudahti Mr. Rivers, joka oli neljäkymmentäkaksi vuotta sitten ollut Hauholla renkipoikana ja tunnettiin kotikylässään Ilmoilassa Jokisen Iisakkina.

Ja niin kävi, että kohtalo sylkäisi sormeensa ja käänsi lehteä — käyttääksemme kansankirjailija Henrikki Juutilaisen sanoja. Mr. Isaac Riversistä ja sanomalehtimies Jere Suomalaisesta tuli hyvät ystävät. Jere päätti tosissaan ryhtyä maailmankansalaiseksi, ja Mr. Rivers tarjoutui hänen takaajakseen. Seuraavana päivänä herrat menivät Yhdysvaltain konsulaattiin, jossa Mr. Rivers esitti asiansa konsulille Jeren toimiessa tulkkina. Jere otti ratkaisevan askelen: jätti konsulaattiin siirtolaishakemukset ja ilmoitti professori Kolunoville eroavansa lehden toimittajan tehtävistä heti, kun hänen siirtolaisanomuksensa on hyväksytty. Lyhyenläntä, mahan kohdalta harteikas lakitieteen professori, jolla oli yhdentoista ulkomaisen yliopiston kunniatohtorin arvo ja pienet, vilkkaat silmät, loi Jereen pistävän katseen ja kysyi ihmetellen: