— Minkä vuoksi?

— Kaipaan ilmanalan vaihdosta, vastasi Jere.

— Se ei ole totta. Te olette maailman suurin valehtelija! Te valehtelette silloinkin, kun puhutte totta.

— Pääasia, että olen jossakin maailman suurin, vastasi Jere. — Te ette ole koskaan tyytyväinen, jatkoi yksitoistakertainen kunniatohtori syytöstulvaansa. — Teidän pitäisi saada taivaan ilmapiiri ja helvetistä toveriseura, ennen kuin olisitte tyytyväinen. Vai ilmanalan vaihdosta?

— Aivan niin. En ole erityisen ihastunut vankilan ilmanalaan.

— No entäs ihanteet? Vuosi sitten sanoitte pyhittävänne elämänne totuudelle ja vain totuudelle. Emile Zola sanoo, että 'Totuus on lähtenyt kiertämään…'

— Minä lähden myös, keskeytti Jere.

Totuutta rakastava lakimies astui aivan Jeren eteen eikä päästänyt suutaan kesannolle.

— Herra maisteri, hän äänsi hiukan ivallisesti. — Ranskalaisilla on tapana sanoa, että paras lääke hilseeseen on giljotiini. Minä sanon nyt teille, että paras tapa hylätä totuus on erota heti Totuuden Sanomain palveluksesta eikä odottaa siirtolaispassia.

Tämä oli kuudestoista kerta Jeren elämässä, jolloin hänelle annettiin lopputili. Hän lähti hotelli Helsinkiin tapaamaan Mr. River siä, mutta tämä oli kadonnut kuin kamfertti omaan hajuunsa. Hotellin vieraskirjaan oli vain ilmestynyt pikku merkintä: "Matkustanut takaisin USA:han".

Jere oli jälleen vapaa-ajattelija ja yksityisyrittäjä. Koska hänellä ei ollut totuutta armastelevan sanomalehtitoiminnan jälkeen mitään toiveita päästä opettajaksi, hän ryhtyi antamaan yk-sityistunteja oppikoululaisille ja ulkomaille matkustaville liikemiehille, joiden kielitaito oli saman arvoinen. Eräiden täytyi ohjata kädellään kieltään lausuessaan kaksi englanninkielistä sanaa. Eräät optimistit taas uskoivat oppivansa vieraan kielen pitämällä oppikirjaa taskussaan. Jere ei halunnut horjuttaa heidän uskoaan, koska hänenkin oli elettävä.