Jerry Finniä, joka pääsi laivasta maihin neljän tunnin ankaran ristikuulustelun ja ruumiintarkastuksen jälkeen. Hän suhtautui pikku muodollisuuksiin perin suopeasti käsittäen, että terve epäily on aina paikallaan. Ensin häntä epäiltiin jalokivien ja huumausaineiden salakuljettajaksi, sitten poliittiseksi pakolaiseksi, vakoilijaksi, pornograafisen kirjallisuuden levittäjäksi, atomifyysikoksi ja lopulta etsintäkuulutetuksi ihmisryöstäjäksi, kunnes viimein havaittiin, että hän oli vain muuan niitä vilpittömiä onnenonkijoita, joilla ei ole mahdollisuutta päästä taivaaseen, mutta kylläkin kirkkovaltuustoon.

Hän joutui epäilyksen alaiseksi nimensä vuoksi, sillä Yhdysvaltain salaisen poliisin kirjoissa oli parituhatta Finn-nimistä miestä. Jos hän olisi säilyttänyt entisen nimensä, hänet olisi sivuutettu heti, koska sellaista nimeä eivät olisi kyenneet lausumaan muut kuin suomalaiset.

Jerry oli kuitenkin perin hilpeällä tuulella tepastellessaan alus-vaatteisillaan tulli- ja poliisiviranomaisten kuulusteluhuoneessa, josta avautui vaikuttava näköala New Yorkin pilvenpiirtäjiin. Kuulustelijat olivat myös hilpeällä tuulella, sillä heitä huvitti uuden siirtolaisen alushousujen takamusta, joka oli selänpään kummaltakin puolelta kulunut hiukiolle ja todisti valaehtoisesti omistajansa kuuluvaksi istumatyötä tekeväin luokkaan.

Herttaisten muodollisuuksien jälkeen viranomaiset toivottivat Jerryn tervetulleeksi uuteen maahan ja työnsivät hänet rannalla odottavan Isaac Riversin hoivaan. Mr. Rivers oli synnynnäinen optimisti: hän näki aina ihmisten vastoinkäymisissä valopuolia. Niinpä nytkin.

— Ole iloinen, että pääsit näin vähällä. Monet joutuvat Ellis-saarelle odottamaan kohtaloaan. Mutta missäs sinun matkatavarasi ovat?

— Tässä, vastasi Jerry aurinkoisesti ja heilutti pikku salkkua.