— Kaikkiko?

— Kaikki.

— Ilmankos poliisit epäilivät sinua. Siirtolaisilla on tavallisesti niin tuhottomasti kamaa. Rakkaita muistoja tietysti.

— Minun muistoni ovat muistissani, vastasi Jerry ja alkoi soljua ystävänsä rinnalla ihmisviidakkoon.

— Tällä kertaa ei katseitakaan kaupunkia, vaan ajetaan suoraan Prukliniin, sanoi Isaac, kun he olivat päässeet tunkeutumaan satama-alueelta autojen pysäköintipaikalle.

Jerry astui keinahdellen autoon ja istuutui etupenkille tulevan liiketoverinsa rinnalle. Ja hetken kuluttua he olivat keskellä vilkkainta liikennettä. Manhattan on New Yorkin sydän ja Brooklyn sen makuuhuone. He olivat menossa makuuhuoneeseen, jossa neljä miljoonaa ihmistä nukkui ja elämöi ympäri vuorokauden ja jossa suomalaissyntyinen Doctor Rivers oli harjoittanut praktiikkaansa lähes kolme vuosikymmentä.

Jerry Finnillä oli taipumusta pessimismiin. Kuinka monesti hän olikaan valinnut kahdesta pahasta molemmat, ja kuinka monesti hän olikaan löytänyt donitsista vain reiän ja pähkinästä pelkät kuoret. Istuessaan itseoppineen tohtorin vieressä ja kuunnellessaan hänen esitelmäänsä kiropraktiikasta Jerry alkoi hiljalleen luisua synkän pessimismin partaalle. Hän ei tuntenut kiropraktiikan alkeitakaan, ja nyt hän kuitenkin huomasi ole-vansa kiropraktikon liiketoveri.

He olivat onnellisesti päässeet Brooklynin puolelle ja lähestyivät Neljättäkymmenettäensimmäistä katua. Samassa liikenne pysähtyi. Autojen merkinantotorvet aloittivat korvia vihlovan toitotuksen. Yltyvää melua säestivät vihellykset ja huudot. Jerry loi hiukan hätääntyneen katseen toveriinsa ja kysyi ihmetellen:

— Onko tapahtunut jokin onnettomuus? Mr. Rivers ravisti huolettomasti päätään:

— En usko. Lyön vetoa, että sieltä on tulossa jokin kulkue, jolle on annettava tilaa. Pannaan tupakaksi.

Hän ojensi Jerrylle savukkeen ja jatkoi rauhallisesti:

— Tähän täytyy tottua. Nyt ei ollakaan vanhassa maassa.