— Finn. Hauska tutustua teihin, herra Kronikopelos.

— Vai Finn. Minä tunnen parikin Finniä täällä Brooklynissä. Albert Finn on muuten aivan teidän näköisenne. Hän on nyt Sing Singissä. Onko hän teille sukua, herra?

— Ei, herra…

— Ja sitten minä tunnen myös Ivan Finnin. Komea poika, mutta joutui vuosi sitten kiinni ihmisryöstöstä. Hän on luultavasti sukua teille?

— Ei ole, herra…

— Myös Jerry Finn on hiukan teidän näköisenne. Ehkä vähän pitempi. Mutta poikapahalle kävi huonosti viime viikolla: yritti pankinryöstöä ja joutui heti kiinni. Ei suinkaan hän vain ole sukua teille?

— On… kyllä…

Jerry tunsi poskiensa punottavan sekä uiko- että sisäpuolelta. Hän työnsi leluvasaran taskuunsa ja jatkoi sammaltaen:

— Herra Kronikopelos. Oli oikein mukava tutustua teihin. Ehkä tapaamme toistekin. Minä olen Jerry Finn…

Lelukauppias harppasi loitolle Jerryn viereltä, teki ristinmerkin ja heittäytyi sitten kädet levällään kassakoneensa suojaksi. Hänen luistavat sanansa sammaltuivat nykyaikaisella nopeudella, ja hänen ajatuksensa pyrähtivät lentoon kuin naisen mielikuvitus, joka alkaa toimia heti, kun aviomies tulee myöhään kotiin. Jerry hätyytti itsensä kadulle, jossa värikäs mainosauto suositteli kovaäänisen välityksellä maailman parasta hammastahnaa.

Päästyään Neljännellekymmenelle ensimmäiselle kadulle hän tunsi jo olevansa melkein kotona. Mutta maisema oli muuttunut. Häikäisevät mainosvalot synnyttivät vavahduttavan kauniin tuli-palotunnelman. Elokuun taivas punotti kuin helvetin peräseinä kuilumaisen kadun yllä. New Yorkin makuuhuoneessa sytytettiin kaikki lamput riisuutumishetkenä.

Jerry vilkaisi kelloa. Neljännestä vailla seitsemän. Hän hidasti askeleitaan ja ryhtyi silmäilemään näyteikkunoita. Samassa kuului omituinen kohahdus ja jalankulkijat pysähtyivät paikalleen.