— Tähän mennessä on kaikki sujunut hyvin. Mutta nyt täytyy ryhtyä suurentamaan pisnestä. Minulla on vain puolisensataa vakituista potilasta, ja nekin alkavat tippua pois yksi toisensa jälkeen. Kymmenkunta on sellaista, joita ikävöi enää haudankaivaja, ja loput näyttävät parantuvan.

Jerry ei vastannut mitään, vaan odotti jatkoa. Ja Mr. Rivers jatkoi:

— Jos saamme sata uutta potilasta, se merkitsee kahdensadan dollarin lisätuloja viikossa. Olen vähän ajatellut, että ryhtyisit tänä iltana varsinaiseen työhösi. Mitä arvelet?

— Minkälaiseen työhön?

— Hankintatyöhön tietenkin.

Ruokapala kierteli Jerryn suussa kuin herne kengässä eikä löytänyt tietä mistään suunnasta. Musta pessimismi vei yhdellä kertaa ruoka- ja elämänhalun. Tuntui kuin kenkä olisi alkanut äkkiä hiertää ja sukka puristaa. Eräillä ihmisillä on rohkeutta sanoa, ettei heillä ole rohkeutta ollenkaan. Jerry vaikeni. Mutta Mr. Rivers oli ikuinen optimisti, optimisti aivan lattiasta lähtien. Hän ahtoi suunsa tupaten täyteen salaattia ja ryhtyi sitten puhumaan:

— Kaksisataa dollaria viikossa on sievoinen summa. Ja niin kuin aikaisemmin on sovittu, sinä saat dollarin jokaisesta uudesta potilaasta. Järjestämme tänään mainostilaisuuden Lake Avenuen ja Hagar-puistikon kulmaan. Ja sinä puhut.

— Minä?

— Aivan.

— Mistä aiheesta?

— Kiropraktiikasta tietysti — tai oikeastaan minusta.

— Mutta enhän minä vielä edes tunne koko hommaasi.

— Sitä parempi. Mitä vähemmän puhujat tuntevat asioita, sitä paremmin kansa kuuntelee heitä.

Mr. Rivers pyyhkäisi suupielistään kastiketta ja hiveli sitten öljyttyä tukkaansa. Juotuaan tuopillisen olutta hän päästi ilmoille täyteläisiä röyhtäisyjä, sytytti savukkeen ja nousi puhisten jalkeille.

— Tänä iltana kello seitsemältä, hän sanoi päättävästi.

Mr. Rivers siirtyi vatsaansa taputellen olohuoneeseen, ja hänen vihreä assistenttinsa ryhtyi synkin ilmein keittiöpuuhiin. Ahdet-tuaan astiat pesukoneeseen Jerry otti jäähdytyskaapista viskipullon ja ryhtyi vahvistamaan itseänsä. Samassa soi ovikello.