— Ihme, että olette vielä hengissä. Koko selkäranka on siirtynyt tuuman verran vasemmalle, ja joka ainoan nikaman juuressa on rustoa. Esimerkiksi tässä. Ja tässä!

Hän painoi sormensa päällä niskanikamaa ja ryhtyi sitten pitämään vanhuksen selkärankaa ksylofonina.

— Riittää… riittää, ulvoi potilas. — En kestä enää. Minä tukehdun…

— Eikös mitä! Näkisittepä minkälainen rustomöykky tämänkin nikaman juuressa on. Voi hitto! Sehän on ihan nauriin kokoinen. Ja entäs tämä sitten?

Hän toimi näppärästi kuin sukankutoja ja houkutteli sormiaan uusille löytöretkille. Potilas kiemurteli tuskissaan ja rukoili armoa:

— Maksan kymmenen dollaria, jos päästätte minut tästä helvetin piinasta.

— Taksani on kaksi dollaria — ei enempää eikä vähempää, sanoi tohtori tunteettomalla hylkeenäänellä.

Vaivattu ihmispoloinen ponnisti nyt kaikki voimansa yhteen ja koetti päästä vapaaksi, mutta tohtori Rivers aavisti uhrinsa salakavalan aikeen ja teki tyhjäksi kaikki pakoyritykset. Hän hyppäsi hajareisin potilaan selkään ja alkoi tehdä villejä ratsas-tusliikkeitä. Jerry ei voinut enää seurata näytelmää, vaan kääntyi selin inkvisitioon. Hetken kuluttua oli hiljaista. Tohtori laskeutui ratsailta ja pyyhkäisi otsaltaan hikeä. Sitten hän nosti pyörtyneen potilaan piinapenkiltä vuoteelle ja sanoi Jerrylle levollisesti :

— Tuo ukko-pahalle viskiryyppy.

Parin minuutin kuluttua potilas alkoi tointua järkytyksestä. Hän tyhjensi viskilasin yhdellä siemauksella, ponnahti vuoteesta ja ryhtyi kiireesti pukeutumaan.

— Kaksi dollaria. Ylihuomenna uudelleen, sanoi tohtori. Potilas työnsi kaksi dollarin seteliä Mr. Riversin käteen ja loi häneen katseen, jonka pistävyyttä on kuvattu tuhansissa rikosromaaneissa. Mr. Rivers tarjoutui auttamaan takkia vieraan ylle, mutta tämä teki torjuvan liikkeen ja murahti: